Terveysteknologian startup-yritykset: QuietOn

 Terveysteknologian startup-yritysten sarjassa esittelyssä QuietOn.

Vastamelukorvatulpat joukkorahoituksella maailmalle – Janne Kyllönen ihastui hiljaisuuden ääneen elektroniikkakaupan hälinässä

QuietOnin tarina sai alkunsa kun yksi perustajista, Janne Kyllönen, oli juuri kokeillut suuria ja kalliita vastamelukuulokkeita eikä hän olisi millään halunnut palata takaisin meluisaan arkeen. Ajatus rauhoittavista korvatulpista jäi kytemään.

Kypsyteltyään ideaa yhdessä Microsoft-taustaisen audioasiantuntijan Matti Nisulan kanssa kaverit päättivät lyödä osaamisensa yhteen ja työstivät ensimmäiset prototyypit Oulun Yritystakomon labrassa lähes nollabudjetilla.

– Käytimme ensimmäisen prototyypin tekemiseen vain 400 euroa. Työtunteja ei sen sijaan laskettu, kertaa Matti Nisula.

Keksintösäätiön kontaktien avulla prototyyppi pääsi Finnairin Testlab in the Sky –kokeiluun, jossa haettiin lentoliikenteeseen sopivia innovatiivisia tuotteita.

Tuotteen toimivuutta päästiin kokeilemaan läpitunkevaa bassotaajuista lentokoneen äänimelua vastaan. Demo onnistui, ja testihenkilöt eivät olisi halunneet luopua protoistaan.

Oulusta löytyi nopeasti teknologian kehittäjän kannalta tärkeä alkuvaiheen jalostusketju.

– Haltian tuli kumppaniksi konseptoinnin protovaiheeseeen, Level Groupin kanssa työstettiin massatuotantokyvykkyyttä ja Sanminan kanssa tehtiin prototyyppien elektroniikka. Oulussa on tuotekehittäjän kannalta hyvä konseptointivaiheen verkosto. Laadunvarmistuksen, akustisen tiiviyden ja testauksen laadun tärkeyden takia tuotanto aiotaan pitää jatkossakin Euroopassa, kertaa Janne Kyllönen kokemuksiaan.

Markkinointijohtaja Outi Forsténin mielestä nykyinen elinympäristömme on meluisa.

– Esimerkiksi tavallisen avokonttorin melu aiheuttaa monelle stressiä ja vaikeuttaa keskittymistä. Liikenteessä, kuntosaleilla ja kouluissa melutaso on monelle liian kova. Myös erityisryhmät, kuten herkät lapset, huippu-urheilijat ja artistit kokevat keskittymishäiriöitä ympäristömelusta, Forstén toteaa.

Haastavinta uuden tuotteen kehittämisessä on ollut alkuvaiheen rahoituksen hankinta. Rahoitustarve on minimoitu siten, että on tehty mahdollisimman paljon asioita itse ja kehittämistyö on aloitettu leipätyön rinnalla.

Yritys päätti hakea alkuvaiheen rahoitushaasteisiin apua joukkorahoituksesta. Kokemukset IndieGoGo-palvelun kautta haetusta joukkorahoituksesta ovat ylittäneet odotukset.

– Meillä on 40 päivää aikaa koota maailmalta 50.000 euroa. Nyt viidentenä päivänä olemme onnistuneet keräämään jo yli 120.000 euroa, Forsten iloitsee.

– Huomasimme, että kaikissa parhaissa joukkorahoituskampanjoissa oli hyvin ammattimainen tuotekonseptin videoesittely, joten mekin panostimme siihen, kertaa Forstén. – Tämäntyyppiselle kuluttajatuotteelle joukkorahoitus on erinomainen rahoitusmuoto. Olemme samantien mukana kansainvälisessä liiketoiminnassa.

Kolme oppia muille alkaville yrittäjille

Yritä saada jalostettua tuoteidea toimivaksi prototyypiksi.

Usko omaan juttuun.

Yrittäjävaihteen päälle laittaminen vaatii tsemppausta, joten verkostot ja yhteisöt ovat tärkeitä.

Fakta

QuietOn.com – vastamelukorvatulpat

Perustettu 2015

Tarve: Ympäristömme on täynnä ilmastointilaitteiden, teollisuuden, tietokoneiden, väkijoukkojen, viestintävälineiden ja liikenteen aiheuttamaa taustamelua.

Hyöty: Tuotteella voidaan vaimentaa korviin tulevaa ympäristömelua esimerkiksi liikenteessä, teollisuudessa, avokonttorissa, luokkahuoneessa sekä kuorsausta vastaan makuuhuoneessa.